Sivut

4. syyskuuta 2011

Strassi sinne ja strassi tänne

Kaapissani on lojunut jo turhan pitkään melkein täysi pussillinen strasseja. Niinpä yhtenä kesä iltana laitoin kynttilän palamaan ja aloin kiinnittämään strasseja. Kiikutin kaapistani korkokengät sekä Puman hupparin ja kiinnitin niihin kokeiluksi muutaman.


3. syyskuuta 2011

Decoupage

Kuten aikaisemminkin on huomattu, kokoajan on pakko tehdä jotain ja miljoona asiaa jää kesken. No välillä on hyvä jättää asioita vähän hautumaan ja kehittymään. Tällä kertaa kokeilin välipalaksi jotain, minkä olemassa oloa tuskin muistin enään. Meinaan servettilakkaa. 

Servettitekniikalla, jota hienommin kutsutaan decoupage-tekniikaksi, pystytään siirtämään serveteistä kuvioita esimerkiksi puu-, pahvi-, kartonki-, lasi-, ja savipinnoille.  Tekniikka on varsin yksinkertainen ja sillä saa aikaan todella hienoa koristelua.

Ensin servetistä leikataan haluttu kuvio. Sitten siitä poistetaan kaikki muut kerrokset, niin että jäljelle jää vain ohut kerros jossa kuvio on. Kuvio asetetaan halutulle pinnalle ja sen lakkaaminen
 aloitetaan kuvion keskeltä samansuuntaisin vedoin. Kun  koko kuvio on lakattu annetaan sen kuivua rauhassa ja sitten se on valmis. Yksinkertaista ja helppoa!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...