Sivut

5. elokuuta 2013

"My" first tattoo

"Tomi, tehään tänään jotain kivaa yhessä, jotain mitä ei olla ennen tehty"
"No haluukko tehä mulle tatskan"
"Ööö... Vaikka" :D

Ja niin kaivoimme tatuointikoneen esiin ja aloimme hommiin. Tomi siis osti vajaa vuosi sitten tatuointikoneen ja ensimmäistä kertaa hän päästi minut puikkoihin. Olen seurannut monta kertaa vierestä, kun Tomi tatuoi, joten homma ei tuntunut juurikaan vieraalta. 
Tomi valitsi itse paikan ja kuvan koon, mutta minä sain valita kuvan. Valitsin afrikkalaisen heimosymbolin, joka oli melko yksinkertainen, eikä liian yksityiskohtainen. 


Stencilin eli siirtokuvan asettelin paikalle varmaan viisi kertaa, koska halusin lopputuloksen olevan mahdollisimman hyvä. Lopulta olin tyytyväinen ja oli aika aloittaa itse tikkaaminen. Jo ensimmäisen viivan jälkeen olin valmis heittämään hanskat tiskiin, sillä neulan työntyminen ihon alle tuntui todella pahalta. Kone tärisi ja liikutti ihoa niin nopeasti, että oli lähes mahdotonta sanoa, missä neula liikkui. Alkukankeuden jälkeen ote rupesi tuntumaan itsevarmemmalta ja viivat alkoivat löytää paikkansa.


Olimme molemmat yllättävän tyytyväisiä valmiiseen kuvaan. Loppua kohden en olisi halunnut lopettaa, koska ihon värittäminen oli oikeastaan aika hauskaa puuhaa.

Siinä se sitten on ja pysyy (toivottavasti)!
Huokaisu ja hienpyyhintä otsalta. Onneksi kuva onnistui hyvin, eikä mennyt pilalle. :D

Hyvä minä!

3 kommenttia:

  1. Aika rohkee veto... molemmilta :)

    VastaaPoista
  2. heippa,
    hienosti onnistui ensimmäisen tatuoinnin tekeminen, näyttää todella särmikkäältä.. ei tainnut paljon käsi täristä ku noin suorat reunat tuli!
    Haluaisin kysyä, mikä tuo pitsinen vaaaleanpunainen vaate on päälläsi ja mistä se on vai liekö itse tehty? :)
    terkuin H

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo toppi on ostettu Bershkasta tänä kesänä Barcelonasta. Se on ihan rinnan alle ulottuva pikkutoppi.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...